KEHITTYVÄ KEVYTILMAILU – Vuoden avaus 2026

Vuoden avaus 2026 – suomen kevytilmailussa resilienssi kasvuun
(Ajattomin, monipuolisin, hauskin)

Kevytilmailu on käytännönläheistä ja saavutettavaa lentämistä – harrastamista, liikkumista ja kokemuksia ilmassa.
Se tapahtuu kerhoissa ja kentillä, mutta yhä enemmän myös yksityisten omistajien toimesta eri puolilla Suomea.

Kevytilmailu on ollut vuosikymmeniä tärkeä osa suomalaista ilmailua.
Olemme olleet mukana tässä kehityksessä yli 30 vuoden ajan – käytännön tekemisessä, kaluston kehittämisessä ja markkinan rakentamisessa.

Tämän työn kautta olemme nähneet läheltä, mikä toimii ja mikä ei.

Suomalainen kevytilmailu elää nyt muutoksen aikaa.

Kiinnostus lentämiseen ei ole kadonnut, mutta toimintaympäristö on muuttunut.
Samalla on syntynyt tarve kehittää uusia tapoja pitää ilmailu saavutettavana, kiinnostavana ja elinvoimaisena.

Samalla on kuitenkin perusteltua kysyä:


Missä ovat ne osa-alueet, joilla on hyvä mahdollisuus kasvaa ?

Kolme keskeistä suuntaa (Yhteenvedot ja linkit)

Ympärivuotinen operointi
FLAR – Finnish Light Aviation Resilience
Yhteistyö ja kehitys


Lennä ympäri vuoden – luontolentäminen
Varsinkin Suomessa 
Suomi tarjoaa siihen poikkeuksellisen saari-järvi  talvi ja kesä ympäristön lähes vapaassa ilmatilassa. 
Tässä yhdistelmä kevyestä lentokoneesta ja varsinkin joustavista kellukkeista on jo osoittanut toimivuutensa käytännössä.


FLAR – Finnish Light Aviation Resilience
FLAR  on Suomessa kehitetty ajattelumalli.

Se yhdistää harrasteilmailua nouseviin trendeihin huoltovarmuudesta ja monikäyttöisyydestä jolle lajin voimaka tekninen ja lainsäädännöllinen kehitys luo vahvan pohjan.

Yhteinen suunta useammalle intressiryhmälle
Tämä ei ole yhden toimijan hanke.  Kiinnostus ilmailuun on ja pysyy, meidän tehtävämme lajista kiinnostuneena yhdessä on tuoda se iholle. Liian harva tietää mitä harrasteilmailun lajit  antavat. Käsitykset ei omakohtaisuudesta ovat usien turhan rajoittavia.   Mottomme - kun harraste ilmailu kohdataan - Se kasvaa!

Siinä onnistutaan parhaiten jos pystytyään yhdistäymään näyttäytymään enemmän yhteisin tavoin - näkyvästi kokemuksia jakaen.

 
Kevät tuo uuden vaiheen

Uskomme, että nyt ollaan käännekohdassa.  
Suomella on mahdollisuus kehittää kevyttä ilmailua uudelleen, varsinkin kun toimitaan enemmän yhdessä.

Olemme tässä mukana ja viemme asioita eteenpäin omien resurssiemme puitteissa.

Yhteistyö kiinnostaa – myös avoin keskustelu, risuineen ja ruusuineen.

 👉 Ota yhteyttä       ← Takaisin etusivulle